|
Hämeenkyrö-Seura ry:n tavoitteena on työskennellä kotiseudun sivistyksellisten, sosiaalisten ja taloudellisten olojen kehittämiseksi ottaen huomioon alueellisen omaleimaisuuden.
Paikallishistorian ja -kulttuurin tallentaminen on yksi sen tavoitteista samoin kuin asukkaiden kotiseututuntemuksen lisääminen.
Hämeenkyrö-Seuran puheenjohtajana on vuodesta 2005 lähtien toiminut vanhempi konstaapeli Esa Koivunen.
Johtokunta 2011:
Esa Koivunen, puheenjohtaja
Kaija Väre, varapuheenjohtaja
Minna Kulmala, sihteeri
Jere Lepola, rahastonhoitaja
Markus Haapanen
Matti Lähteenmäki
Asko Myllymäki
Myllykolun pelastaja
Hämeenkyrön Museo- ja kotiseutuyhdistyksen syntysanat lausuttiin vuonna 1933. Perustajajoukon päällimmäisenä tavoitteena oli saada oma ulko- ja sisämuseo. Yhdistys lähti
ponnekkaasti pitkäaikaisen puheenjohtajansa rehtori Antti Raipalan johdolla liikkeelle ja sai keräyksellä kokoon suuren museoesinekokoelman kyröläisistä kodeista.
Nykyisin kunnan kulttuuritoimen hallinnoimassa Hämeenkyrön Museossa on esillä runsas 4000 esinettä. Museo, joka on 3-kerroksinen entinen kruunun viljamakasiini,
sijaitsee Kurjenmäen kyljessä vastapäätä vuonna 1782 valmistunutta kirkkoa ja sinne on kesäkaudella vapaa pääsy.
Toinen yhdistyksen mittava saavutus on ollut F.E. Sillanpään syntymäkodin Myllykolun osto ja kunnostus. Pahasti rappeutunut torppa hankittiin kirjailijan 70-vuotisjuhlien
kunniaksi 1958. Se avattiin kunnostettuna yleisölle 1962, jolloin seuraa luotsasi toinen pitkäaikainen puheenjohtaja, agronomi Tuomo Linnainmaa. Hänen aikanaan
toteutettiin yhdistyksen nimen muutos Hämeenkyrö-Seuraksi.
Myllykolun maisemat ovat runsaan 30 vuoden ajan ihastuttaneet myös kesäteatterivieraita. Hämeenkyrö-Seura on ollut mukana toteuttamassa mm. kesällä 2002 esitettyä Hurskas
kurjuus -näytelmää. Vuotta aiemmin kirkonmäellä esitetty Pappilan maisteri kertoi autenttisessa ympäristössä nuoren Yrjö-Sakari Yrjö-Koskisen elämästä. Hänen 1851 julkaistu
kirjansa Kertomus Hämeenkyrön pitäjästä oli ensimmäinen suomen kielellä kirjoitettu pitäjänhistoria Suomessa.
Haasteita sopivasti
1990-luvun näyttävimpiä ja myös haasteellisimpia tapahtumia Hämeenkyrö-Seuran toiminnassa ovat olleet Valtakunnallisten kotiseutupäivien järjestelyissä ja toteutuksessa mukana
olo, Hämeenkyrön maisemamatkailuhankkeen aloitus ja vetäminen sekä edellä mainitut kesäteatteri-produktiot. Lähes kyseisen vuosikymmenen puheenjohtajana toiminut opettaja
Marja Lepola kuuluu Suomen Kotiseutuliiton hallitukseen, joten seuralla on linkki valtakunnallisesti korkeimmalle kotiseututyön tasolle.
2000-luvun alusta Hämeenkyrö-Seuraa luotsasi metsänhoitaja Harri Isomuotia, jonka aikana jatkui vakaa kotiseutuharrastuksen vaaliminen. Vuosikymmenen puolivälissä puheenjohtajuus
siirtyi uudelle vetäjälle. Hän on vanhempi konstaapeli Esa Koivunen. Mainittakoon, että seuran noin 200 jäsenen joukossa on perustajien jälkeläisiä jo kolmannessa polvessa.
Seuran vuodesta 1975 lähtien julkaisema Kyrön Joulu -lehti on odotettu joulutunnelman luoja myös paikkakunnan ulkopuolella. Hyvin toimitettuna se tallentaa ansiokkaasti
Hämeenkyrön historiaa ja nykypäivää pienen ihmisen näkökulmasta.
Keskikesän kohokohtaa juhannusta vastaan ottamaan seura kutsuu kaikkia paikallislehden välityksellä. Aattoiltana Kurjenmäellä ohjelmassa on perinteisesti lipunnosto,
kevään ylioppilaan puhe kotiseudulle ja yhteislaulua. Siellä syntyy oikea suomalainen juhannustunnelma, ja monet jatkavat silmittelemään rannoille hiljalleen syttyviä kokkoja.
Hämeenkyrö-Seura tukee kotiseudun kulttuurielämää monin tavoin. Se toimii osaltaan yhteisten hankkeiden ja erilaisten tapahtumien järjestelyissä mm. kunnan kulttuuritoimen apuna.
TERVETULOA MUKAAN TOIMINTAAN !

|